Kuva produktiosta Wild Thing

Wild Thing

Wild Thing – Esitys kaupunkimaiseman kanssa

Wild Thing esitys on ohjattu kierros Kalasataman kaupunkimaisemassa, joka kutsuu havainnoimaan ja tunnustelemaan ympäristöä aistillis-ruumiillisesti. Kuulokkeilla kuunneltavan ääninauhan saattelemana osallistujia ehdotetaan kokeilemaan kaupunkimaiseman tuntuja, tekstuureja, kaikuja, värejä ja rytmejä liikkeen, ruumiin ja aistien kautta. Ehdotukset ovat ympäristöä seuraavia havainto- ja liiketehtäviä, ja niihin voi kukin osallistua haluamallaan tavalla. Kierros liikkuu Kalasataman kaduilla ja rakenteissa sotkeutuen alueen arkkitehtuuriin, materiaalisuuksiin, rytmeihin ja ilmavirtoihin. Esitys ehdottaa leikkisää suhteutumista kaupunkimaisemaan etsien villeyden pilkahduksia arkisessa ympäristössä.

Voisimmeko herkistyä aistiseen dialogiin kaupunkimaiseman kanssa? Voisimmeko havaita arkisessa ympäristössä hitaasti tapahtuvia, näkyviä ja näkymättömiä muutoksia? Voisimmeko pysähtyä kaupunkimaiseman tuntuisen materiaalisuuden vaikuttavuuden äärelle ja kuunnella moneutta?

Wild Thing on villeyden ilmentymiä käsittelevä sekä ekologista sensitiivisyyttä harjoittava moniosainen, tutkivalla otteella etenevä esitysprojekti. Työryhmä on työskennellyt vuodesta 2020 toteuttaen eri muotoisia esityksiä. Projekti risteyttää arkista maailmaa sekä spekulatiivista fantasiaa lempeällä anarkialla ja punk -henkisyydellä. Se on villeyden kanssa flirttailua, joka työskentelee immateriaalisten voimien sekä arkisten esineiden ja ympäristöjen kanssa vinouttaen suhdetta tuttuun ja tunnistettavaan. Projekti mielikuvittelee olemista, joka voisi olla vapaata ratiokeskeisyyden hallitsemasta ruumiillisuudesta, ja jossa villeys voisi päästä pilkahtelemaan.

Kierros alkaa Redin vierestä Englantilaisaukiolta, Väre-taideteoksen edestä. Tarkemmat ohjeet aloituspaikalle lähetetään sähköpostitse ilmoittautumisen jälkeen. Osallistujille jaetaan kuulokkeet esityksen alkaessa. Esitys toteutetaan ulkona, joten pukeuduthan sään mukaan.

Reitti ei ole täysin esteetön. Se sisältää mäkisen kohdan ja paikan, jossa on epätasainen sorainen alusta. Jos tarvitset avustajan liikkumiseen, kirjoita toiveesi ilmoittautumisen yhteydessä “muita tietoja” osioon.

Työryhmä: Heli Keskikallio, Taru Koski, Lotta Suomi, Miki Brunou ja Emiliano Verrocchio

Tuotanto: Circus Maximus, Mad House Helsinki ja Heli Keskikallio

Tukijat: Suomen Kulttuurirahasto Uudenmaan rahasto, Villa Lante - Institutum Romanum Finlandiae

Yhteistyökumppanit: Kauppakeskus REDI